MESTA: Alppikylä MILLOIN: Valmistui heinäkuussa 2016
MUKANA: Kiinteistöviraston tilakeskus & Staran rakennustekniikka
case-icon

Stara on myös uudisrakentaja

Stara on erikoistunut kaupungin omistamien rakennusten korjauksiin ja käytön aikaiseen remontointiin. Sen lisäksi Stara rakentaa myös kokonaan uutta Stadia. Elinvoimainen kaupunki asukkaineen tarvitsee päiväkoteja ja kouluja, liikuntapaikkoja ja kauppahalleja, terveyskeskuksia ja sairaaloita. Staran rakennustekniikan uusi taidonnäyte, Alppikylän päiväkoti, valmistui kesällä 2016 Alppikylän asuinalueelle Koillis-Helsinkiin.

case-alppikyla-imageNyt 130 lasta nauttii päivähoidosta moderneissa ja poikkeuksellisen valoisissa tiloissa. Valoa rakennukseen tuovat lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat. Päiväkodin selkeän pohjapiirroksen mukaisesti tila jakautuu neljään osioon, hoitoryhmien määrää noudatellen. Kompakti piha suunniteltiin yhdessä käyttäjien kanssa. Sen toimivuus on tarkkaan mietitty ja leikkivälineet hieman tavanomaisista poikkeavia.

Yhteisöllisen ja värikkään Alppikylän viihtyisä päiväkoti on esimerkki Staran uudisrakennusosaamisesta. Olemme mukana rakentamassa uutta Helsinkiä. Kaupunki kasvaa ja kehittyy – meidän helsinkiläisten hyväksi.

Asiakkaan arvio

Erkki Huitti
Erkki Huitti,
Projektinjohtaja,
Kiinteistövirasto

”Alppikylän päiväkodin rakennusprojekti Staran kanssa sujui aikataulussa ja hyvässä hengessä. Kaupungin sisäisen toimijan kanssa on helppoa käydä keskustelua. Kun molemmilla on riittävästi kumppanuusajattelua, asioista keskustellaan avoimesti yhdessä ja löydetään ratkaisuja.

Työmaalla noudatettiin vaativinta P1-puhtausluokkaa. Se toi Starallekin sekä haastetta että uudenlaista kokemusta ja osaamista. Työmaa oli koko ajan siisti, jolloin lopputuloskin on parempi.

Usein on yhdessä juteltu Staran projektipäällikkö Mika Kontkasen kanssa siitä, että käyttäjillehän me näitä tehdään ja kaupunkilaisia palvellaan. Se kyllä näkyi tämänkin kohteen toteutuksessa, että tehdään kuin itselle.”

 

TÖITÄMME HELSINGISSÄ

PERUSKORJAUKSET:

  • Helsingin Taidemuseo Tennispalatsissa
  • Lapinlahden sairaala
  • Vanha kauppahalli
  • Hietalahden kauppahalli
  • Talvipuutarha
  • Bokvillan
  • Annantalo
  • Päiväkoti Linnunlaulu
  • Päiväkoti Rööperi

RAKENTAMINEN:

  • Päiväkoti Alppikylä
  • Hotel Manta of Helsinki
  • Designvuoden paviljonki
  • Seurasaaren Kalevalakehto
  • Valtuustosalin kalusteet ja reliefi
  • Baanan teräsportaat ja kaiteet
  • Tapio Wirkkalan taidepuiston rakenteet

OTA YHTEYTTÄ!

Kari Haapaniemi,
Yksikönjohtaja,
rakennustekniikka
Puh. 09 310 39630